Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja
Olen 3 lapsen 23 vuotias kotiäiti. Perheeseen kuuluu myös kiireinen isä, itsepäinen mäyräkoira ja kaksi punakorvakilpparia. Keräilen blogiini hyviä, helppoja ja edullisia kotiruokaohjeita. Sekaan saattaa eksyä myös käsitöitä ja askarteluja.
pohjia:
käsityö- ja askartelublogeja

Korttiaskartelua

Lissun väkerrykset ja piiperrykset

Sisustus- ja puutarhablogeja
Ruususen uni
Kävijälaskuri
Selaajalaskuri
27.02.2008 - 15:13
Piti vielä kertoa että MÄ PÄÄSIN TÖIHIN, JEE!!!
27.02.2008 - 15:10
Katsooko sinuakin peilistä kalpeat väsyneet kasvot, vaivaako kaamosmasennus vai kaipaatko muuten vaan piristystä? Kokeilepa seuraavaa reseptiä!

  1.  Varaa aika kampaajalta. Ota itsellesi uusi värjäys ja leikkaus.Edullisimmin kampaajapalvelut saat ammattikoululta ja värjäyksen voi tietysti tehdä itsekin.
  2. Varaa aika kosmetologilta.Talvella huoneilma on kuiva ja usein tulee normaalia enemmän kaikkia näppylöitä ja muuta. Talvi-ilmettä piristää ihonpuhdistus, kulmien muotoilu ja koko homman kruunaa vielä päivämeikki jonka tekoon kannattaa pyytää tarvittaessa samalla opastusta jos on taidot päässyt ruostumaan. Tähän voi tietenkin lisätä muitakin hoitoja oman tarpeen ja varojen mukaan. (Esim. kulmien ja ripsien värjäyksellä saat kestävän huolitellun ilmeen.) Vaihtoehtoisesti huokeammalla pääsee jos ostaa muutamia ihania kasvonaamioita ja pitää kauneusillan ihan yksistään tai yhdessä tyttöjen kanssa.
  3. Käy solariumissa tai osta itseruskettavaa voidetta/suihketta niin saat talven kalpeuden pois iholtasi.
  4. Osta muutama uusi asukokonaisuus alusvaatteineen ja asusteineen. Käy kysymässä alusasujen erikoisliikkeestä opastusta oikeanlaisten liivien valintaan... tosin voit jättää kalliit liivit ostamatta ja mennä hyvien neuvojen kanssa vaikkapa Anttilan tai Lindexin alusasuosastolle. Muista siis myös kengät, käsilaukut, korut ja ulkoiluvaatteet.
  5. Aloita uusi liikuntaharrastus. Osta vaikkapa kuntosalin asiakkuus, mene mukaan johonkin jumppaan tai osta uimahalliin kuukausikortti tms.
Kehittelin reseptin itselleni ja aion sen myös toteuttaa (kerron tuloksista sitten myöhemmin), mutta toivottavasti siitä on iloa jollekin muullekin :-)
16.10.2007 - 09:54
Samalla kun keräilin vaahteranlehtiä otin mukaani myös vähän oksia. Tosin silloin en vielä tiennyt mitä niistä teen mutta niistä valmistuikin sitten tälläinen halloween-kranssi joka nyt odottaa kaapissa vuoroaan.



Kuvassa ei näy oikein hyvin nuo ötökät kranssin reunoilla. Sopivan kokoinen hämähäkki pitäisi vielä löytää kun on tota seittiäkin...
16.10.2007 - 09:49
Tein omaksi ilokseni tälläisen kranssin vaahteranlehdistä vaikka ne olisivat kyllä voineet olla paremmankin värisiä... tosin kuvassa se näyttää jotenkin tylsemmältä kuin ovessa ja parin päivän sisällä on ehtinyt jo aika paljon käpristymään nuo lehdet.



Kiitoskset Pauliinalle selkeistä ohjeista ja inspiraatiosta
09.07.2007 - 18:35
Valitettavasti ei ole vieläkään saatu hankittua sitä uutta kameraa mutta pakko mainita tähän väliin että tein tänään Marien ohjeella kanaperunavuokaa ja se oli TAIVAALLISTA. Kerrassaan vei kielen mennessään, suosittelen.